Tänään pieraistiin päivä käyntiin basson äänityksillä, ja purkitukset sujuivat erinomaisesti. Kyse ei ollut siis mistään pierun purkittamisesta...Soundit olivat kohdallaan ja soiton tiukkuus erinomaisella tasolla ja kaiken puolin mutkitta sujui äänitykset basson osalta. Tästä suuri kunnia kuuluu meidän bassotaiteilijallemme Antille, eli ei muuta kun pökäle huuleen ja raitille : )
Bassonaahotusten aikana katsasteltiin ja maisteltiin jyrääviä kitarasaundeja valmiiksi, koska seuraavana linjalla oli vuorossa komppikitarat. Joni avasi areenan 100w Engl Powerball nupilla sekä mesan kaapilla. Pienen hienosäädön ja muun härvellyksen jälkeen saatiin haluttu jyräävä, turpaanvetävä sekä mikä vielä... no saatanan upea soundi joka tapauksessa : )
Kahteen kappaleeseen saatiin valmiiksi kahdet kompit, ja lisäähän on on nauhalla heti huomenna. Tarkoitushan on nauhoittaa neljät komppiraidat, (eri nupeilla, eri kitaroilla) jotta saadaan kitaroihin sitä pakollista aivoverenvuotoa ja luunmurtumia aiheuttavaa alapään jytinää. Ja kyllä se mokoma jyrää jo kahdenkin komppiraidan voimin, todella upeata : )
Kaikki on toiminut kuin venäläinen vessapaperi tähän asti, huomisen päivän aluksi on tarkoitus saada kahdet ensimmäiset komppiraidat narulle jonka jälkeen aloitan omalta osaltani soittamaan komppiosuuksia. Nuppivalikoimasta löytyy "Voimapallon" lisäksi Peavey 5150, Engl Ritchie Blackmoore Signature sekä Peavey Valveking, eli valinnanvaraa ja säätömahdollisuuksia löytyy myös : )
T:Los Helepus (Juho)
lauantai 16. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti